Kyseenalaisia ennätyksiä

Ope on lomaillut pari kuukautta, ja päivääkään ei ole ollut hellettä. Mutta kuinka ollakaan, kaikista kesän päivistä juuri tänään aurinko porottaa aivan täydeltä pilvettömältä taivaalta. Hellettä on auringossa varmaan 30 astetta, jos ei enemmänkin. Tuulenvirettäkään ei käy. Ah, tää on niitä päiviä kun pitää unohtaa reenit ja kaikki muukin, pistää vaan viltti ja biksut reppuun ja suunnata koko päiväksi piitsille.

Musat korviin, kohta mennään kovaa ;)

Vaan ei tänään. Tänään lähdetään tekemään ennätyksiä! On lauantai 28.7.2012, ja starttaamassa on Hämeenlinnan kaupunkimaraton. Penikkatautia lukuunottamatta uskon olevani huippukunnossa, ennätyskunnossa ehdottomasti. Mutta tässä helteessä en lähtisi silti lupailemaan liikoja. Lähtö oli erikoiseen aikaan, klo 15, ja tankkausta piti pohtia vähän normaalia enemmän. Tankkaus onnistui silti hyvin, ja nestettä tankkasin ennen kisaa huomattavasti enemmän kuin yleensä, ettei nestehukka pääsisi yllättämään.

Ekat 10 km olinkin ennätysvauhdissa. Helteestä huolimatta juoksu kulki. Tosin juomapisteitä oli ihan liian harvakseltaan tälle kelille, ja ensimmäiset nestehukan oireet alkoivat ilmetä 7 km kohdilla. Silloin ajattelin, että jos nyt saisin juosta maaliin, kaikki menisi ihan loistavasti. Mutta mihin maaliin siinä nyt juostaan, jos matkasta on taitettu vasta kolmasosa. Kymmenen kilsan jälkeen nestehukka alkoi vaivata ihan toden teolla. Suu kuivui, janotti, kylmä hiki iski pintaan. Vauhti hidastui auttamatta jonkin verran.

Juoksu on aina kivaa, ihan säästä riippumatta :)

Sinnikkäästi painoin menemään silti kilometri toisensa jälkeen, ja edelleen ihan ok vauhtia, vaikka ennätysvauhdeissa en enää ihan pysynytkään. 14 km jälkeen jokainen askel alkoi rehellisesti sanottuna olemaan tuskaa. Askeleiden tahtiin taisin ajatella lähinnä "kuolen, kuolen, kuolen, kuolen..." Kannustusjoukoissa ollut ystävä taisi olla jossain 16-17 km kieppeillä, ja kysyi miten menee, muistaakseni vastasin "V***u kuolen! Ihme jos pääsen maaliin!" Silti päätin että niin kauan juoksen kun jalat kantaa, kävelyksi EN laita!

En tainnut olla ollenkaan ainoa nestehukkainen helteen selättäjä, sillä viimeiselle 5 km järjestäjät olivat pistäneet pystyyn ylimääräisiä juomapisteitä. Jokainen tuli enemmän kuin tarpeeseen, ja vauhtiakin sain taas juoman myötä pikkuisen lisää. Viimeiset 5 km juoksin ihan kivoja vauhteja, mutta valitettavasti aikaa tuhraantui sitten senkin edestä juomiseen. Taisin pysähtyä tuolla matkalla juomaan kolme kertaa :D

Viimeiset pari kilometriä oli tuskaisimmat ikinä. Olin ihan lopussa, ja juoksu alkoi tuntua jopa vatsalihaksissa, ihan jokainen lihas taisi tehdä töitä hullun lailla. Joka askeleella tuntui, että alavatsa yksinkertaisesti repeää. Mutta tässä kohtaa ei enää juosta hiilareilla, lihaksilla, voimilla tai kropalla, tässä kohtaa painetaan menemään sisulla! Maalisuoralla onnistuin ottamaan vielä loppukirin ja nappaamaan parin muun naisen päänahat. Jesh, siitä tulee aina voittajafiilis ;)

Maaliin siis selvittiin, mutta suunniteltu ennätys muuttuikin hitausennätykseksi. Ylitin maaliviivan ajassa 2:06:53. Hitausennätyksen lisäksi tällä reissulla tuli tehtyä myös syke-ennätys. Juoksun keskisyke oli 183!! Aivan älytöntä, täysin päätöntä! Tiesin kyllä että korkeilla sykkeillä mennään tässä helteessä, mutta olin päättänyt että en vilkaisekaan sykettä kisan aikana, koska tiesin että keskeytän tai alan himmailla jos katson. Maksimisyke oli 201, se sitten kaiketi siinä reitin ainoassa pikkuruisessa ylämäessä ;)

Vähän harmitti tuo sää, sillä reitti olisi ollut tosi tasainen ja hyvää ainesta ennätysreitiksi. Mutta en tiedä voiko koko kisan laittaa sään piikkiin, vai olenko vaan sittenkin kuvitellut olevani kovemmassa kunnossa kuin olen? Fiilis kisan jälkeen oli joka tapauksessa kaikkensa antanut ja ihan mahtava, niinkuin asiaan kuuluu! Tän takiahan mä tätä rakastan :) Niin tai näin, puhun mitä puhun mut juoksemista EN lopeta :)

Mitali kouras on aina helppoo hymyillä :) Oops I did it again!