Sunnuntaiaamu 23.9.2012, käynnissä perustankkaus: puuroa vaniljajugurtin kanssa, ruisleipää, banaania, vettä. Klo 11:00 starttaamassa on taas puolimaraton, tällä kertaa juoksen sen omilla lenkkireiteilläni omassa kaupungissani. Kivaa! Tampereelle ensimmäistä puolikastaan tulevat juoksemaan myös kaverini Reetta ja Heidi. Tehokkaalla tyttökolmikolla ollaan siis liikenteessä.
Olen vakuutellut itselleni, ja varmuudeksi muutamalle muullekin, että tänään ei ole ennätyspäivä. Jätin ilmoittautumisenkin ihan viime tinkaan, ilmoittauduin vasta viikkoa ennen kisaa. Takana on parin viikon kevyt kortisonikuuri ja sairauden lievä pahenemisvaihe. Viimeisen viikon ajan olen kuitenkin voinut jo melko hyvin. Tähän kisaan olisin varmaan silti jättänyt ilmoittautumatta, jos en olisi yli puoli vuotta sitten luvannut Reetalle ja Heidille, että olen ilman muuta mukana. Lupaus on lupaus, ja juoksu on juoksua, kyllähän se on myönnettävä että lenkkaria kuitenkin vipattaa.
Josko ei terveydentilakaan, ei myöskään aamun sää lupaile liikoja. Vettä tulee kaatamalla koko aamun. Valitsen lämpimämmät juoksuhousut ja päätän juosta ilman muuta takki päällä. Lenkkareiksi valkkaan ilman muuta SkySpeedit, tätä ei tarvitse edes harkita. En ole vieläkään päättänyt juoksenko tyttöjen kanssa kimpassa vai lähdenkö tekemään omaa suoritusta. Jännitys nousee silti kattoon kavereita odotellessa!
Juoksuseurueeni saavuttua tiedustelen heidän suunnitelmiaan päivän juoksuvauhdista. Tytöt ovat päättäneet lähteä liikkeelle tavoiteajalla 2:30. Argh, ei, ei sittenkään! En mä pysty tähän! Yksi hitausennätys yhdelle kesälle on ihan tarpeeksi, kaksi katkaisisi vahvemmankin kamelin selän. Päätän siis lähteä tekemään omaa juoksua.
Lähtöalueella huikataan tsempit Reetan ja Heidin kanssa, samoin muutaman muun tutun. Onpa kivaa juosta omassa kaupungissa! Sitten lähtölaukaus pamahtaa, ja sinne ne jäivät Keskustorin nurkalle, ne pyhät vakuutteluni siitä etten yritä ennätyksiä. Numero rinnuksissa ja olen taas liekeissä! Juoksu tuntuu hyvältä, lenkkari nousee, fiilis on huipussaan. Taivas pissii päälle edelleen, mutta ensimmäisen kilometrin jälkeen en sitä enää edes huomaa. Yrittänyttä ei laiteta, nyt mennään kerran tossu nousee!
Puolimatkan Ratinan stadionilla ylitän tasan tunnin kohdalla. Juoksu tuntuu edelleen tosi hyvältä, ei hapota eikä jalat paina. Tässä kohtaa tiedän ja päätän, että tänään on mun ennätyspäiväni. Tänään on mun päivä, tää on mun kaupunki ja tästä tulee mun ennätys!
Tutut lenkkipolut ja vastaan juosseen salikaverin tsempit tuovat älyttömästi draivia juoksuun. Tampereen puolikkaan reitti on mahtava, juostaan Näsijärven rantaa ja Pyhäjärven rantaa. Tunnen jokaisen mutkan ja mäen kuin omat taskuni, ja tiedän mitä odottaa. Olen juossut nämä niin monta kertaa, että tiedän myös vallan hyvin, ettei niiden juokseminen ole temppu eikä mikään :) Siispä annan palaa ja nautin, tällä kertaa todellakin nautin joka askeleesta, joka kilometristä!
Viimeiset kilometrit painan menemään kaikki mitä naisesta irtoaa, ja ohittelen kymmenittäin muita juoksijoita. Parhautta :D Viimeiset metrit pitkin Laukon siltaa ja vielä muutama ohitus, kunnes ylitän maaliviivan ajassa 1:58:46!!! ENNÄTYS!!! Ja tuuletukset :D Tätä mä olen metsästänyt niin kauan. Vaikeuksien kautta voittoon, mulle tää on todellinen voitto!
Ajassa 2:30:39 maaliin juoksevat myöskin mahtavan suorituksen tehneet ensikertalaiset Heidi ja Reetta. Suihkunraikkaana maaliviivalla tyttöjä vastassa on kavereista ja itsestään hyvin hyvin ylpeä, maailman onnellisin ennätysnainen :)
Tankkaus meni ihan nappiin, vauhdinjako meni ihan nappiin, kaikki meni ihan nappiin! Tätä fiilistä, sitä ei voita mikään! Rakastan urheilua, rakastan itseni ylittämistä, rakastan endorfiineja, rakastan tätä touhua! Tänne mä kuulun :) Sieltä se sitten tuli, ennätys!! Siis E N N Ä T Y S :D
 |
| Ennätystyttö, helppoo olla hymy korvissa :) |
1:58:46, en ikinä pysty tohon! Että juoksisin vielä 11 minuuttia nopeammin!
VastaaPoista