Reenivuosi 2014

Kirjoittelu on ollut tauolla siitä syystä, että olen viimeiset 1,5 vuotta opiskellut ja tehnyt töitä samanaikaisesti, joten aika on ollut yksinkertaisesti kortilla. Harrastamaan olen ehtinyt, mutta raportoimaan valitettavasti en :( Mutta hei, I've got some news for you! Nyt ryhdyn päätoimiseksi opiskelijaksi, ainakin seuraavaksi vuodeksi, ehkä kahdeksi! Parasta koko jutussa on se, että pääsin Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan liikuntalääketiedettä :D Eli nyt jos koskaan on mun tilaisuuteni ryhtyä harrastelijasta asiantuntijaksi :)

Kuka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään, sanovat. Viimeisin postaukseni reenailuista 2013 kertoi kuitenkin vaikeasta vuodesta. Vuosi 2014 oli paljon parempi, enkä siksi halua skipata sitä ilman mitään mainintaa. Muistelen nyt siis ihan pikkuisen ja lyhyesti vanhoja. Jatkossa herättelen blogia henkiin tuoreilla päivityksillä, toivottavasti hiukan tiuhemmassa tahdissakin.

Tammikuu 2014 alkoi käsileikkauksen jälkeen vielä sairasloman merkeissä. Pääsin kyllä reenailemaan, mutta en vielä ihan täysipainoisesti. Tammikuun aikana kävin kuitenkin käsikirurgin vastaanotolla jälkitarkastuksessa ja sain kuulla, että kaikki on hyvin. Samalla reissulla sain vihdoin myös luvan käyttää kättäni vapaasti. Saisin tehdä mitä vaan, siis ihan mitä vaan! Vaikka punnertaa tai vetää leukoja, how cool is that? :D No tosi cool! Siitä sitten uusi reenivuosi käyntiin entistä ehompana!

Reenit kulkivat enimmäkseen tutuissa merkeissä: kolmisen kertaa viikossa sali, vaihtelevasti juoksua ja pyöräilyä, vähän uintia. Niin ja uusilla hienoilla joululahjasuksilla aloin harjoitella vähän hiihtoakin talvella! Sen verran piti uusia haasteita hakea myös kesään, että hankin märkäpuvun ja ryhdyin harjoittelemaan uintia myös avovedessä. Pelottavaa mutta silti kivaa! Kesään mahtui häitä ja häämatkaa, sekä pitkään ja hartaasti häämatkasta toipumista, joten kisat eivät olleet ykkösprioriteetti tänäkään kesänä. Joihinkin tapahtumiin tuli kuitenkin osallistuttua, niistä lyhyesti seuraavaksi.

Kahvakuulia valmistuu sarjatuotantona sporttisen parin hääkarkkitehtaassa :D

Royal-pyöräily, 13.7.2014, Lahti

Ensimmäinen pyöräkisani ikinä! Halusin lähteä nimenomaan Royaliin Lahteen, koska vanhoilla kotikulmilla on kiva pyöriä. Ihan kaikista aidoimmille kotikulmille en lyhyellä reitillä päässyt, mutta pitkälle en uskaltanut vielä ilmottautua, kun kokemusta maantiepyöräilystä on kovin vähän, tapahtumista ei ollenkaan. Lähdin siis mukaan lyhyemmälle reitille, eli poljin helteessä muiden mukana 50 km. Matka oli minulle aloittelijanakin melko lyhyt, mutta olin päättänyt tykittää sen sitten niin kovaa kun jaloista irtoaa :D

Tapahtuma oli hyvin järjestetty ja kiva, tästä jäi pelkkää hyvää sanottavaa :) Reitti oli haastava, tosi mäkinen. Itselläni homma meni yksin puurtamiseksi. Sopivaa peesiä ei oikein löytynyt, enkä sellaista ehkä riittävän aktiivisesti tajunnut etsiäkään. Mäkinen maasto tuo tähänkin omat haasteensa, sillä vauhdit ylä- ja alamäissä vaihtelevat todella paljon, tasamaata on helpompi polkea koko porukan samalla nopeudella. Niinpä tahkosin mäkiä menemään ihan omin voimin, ja siihen nähden sainkin vauhtini pidettyä verrattain hyvänä! Maaliviiva ylittyi ajassa 1:50:11, eli keskinopeuteni oli noin 27,3 km/h. Olin iloinen ja tyytyväinen :) Enkä kaatunut. Hyvä mä!

Mitsku kaulassa on aina helppoo hymyillä :) Maalin haastattelussa lupasin
iloiten kaikelle kansalle lähteä ensi vuonna pidemmälle reitille :D

Royalin jälkeen tajusin kuinka typerää polkeminen oikeastaan onkaan, ja vaihdoin moottoripyörään ;) Sillä surautin koko matkan Lappiin, Ruotsiin, Norjaan, ja vielä takaisin. Upea reissu! No ei, polkeminen ei tietenkään ole typerää, mutta mä olen luontojani sellainen, että urheilu (tai mikään muukaan elämän osa-alue) ei ole mulle kaikki kaikessa. Elämässä pitää olla balanssi, ja kun on tilaisuus johonkin, se pitää käyttää. Heinäkuussa 2014 oli aika ainutlaatuinen tilaisuus päästä pidemmälle prätkäreissulle ja vieläpä parhaassa mahdollisessa seurassa. Siis unohdetaan triathlonkisat tältä kesää ja hypätään prätkän selkään! Kyllä elämässä kerkiää, kaikelle on aikansa :) Hetkeäkään en muuten ole katunut! 

Myllyn pyöräily, 17.8.2014, Turku

Syksymmällä takaisin urheilun pariin! Suomen tiedättekyllämihin en kovin mielelläni lähde, mutta mitalin toivossa sekin on näköjään mahdollista ;) Ohjelmassa oli Isomylly, 86 km, pisin lenkkini tähän mennessä. Tapahtuma oli kiva, reitti oli tosi helppo ja mukava. Ei ollut paljon mäkiä ja pääsi paahtamaan oikeasti kovaa! Tällä reissulla kävinkin totisesti ylittämässä ja yllättämässä itsenikin ihan kunnolla :D 

Alkumatkasta ajelin 27-28 km/h keskinopeudella pienen porukan mukana. Porukan meno tyssäsi kuitenkin ensimmäiselle huoltopisteelle, mihin en itse halunnut pysähtyä. Tovin matkaa jatkoin yksikseni ja mietin, että tähänkö tämä taas meni :/ Sitten ohitseni ajoi mieskaksikko (kovaa!!), ja toinen miehistä huikkasi että lähde peesiin. No minähän lähdin, vaikka miesten vauhti tuntuikin itselle aika hurjalta. Maisemien katselu saattoikin vaihtua enemmän silmäilyksi, mutta innostuin ihan tosissani polkemaan :D Tapitin edellä menevän ukon jättimäisiä pohkeita ja mietin, että jos noiden tahdissa pysyn, niin olenpa aika kuningas :D Niin vaan pääsi käymään, että sain itselleni tuon kuninkaan tittelin myöntää, koska näiden kahden sankarin peesissä pysyin loppuun asti. Ei pidetty juomataukoja, paahdettiin vaan menemään, ja sehän sopi mulle! Sitä varten mulla on SUPissa pullotelineet, haloo ;) Ajanottoahan tässä tapahtumassa ei ole, mutta oma Garmin kertoi maaliviivan ylittyneen ajassa 2:59:52. Keskinopeudeksi se puolestaan näytti 29 km/h. Ennen lopun kaupunkiajo-osuutta keskinopeus oli vielä yli 30 km/h, joten kovaa tultiin, jättipohkeet ja minä :D

Mulla oli ollut jo aamulla vatsassa vähän häikkää, ja loppumatkasta se alkoikin kipuilla hiukan. Sen puoleen olin iloinen, etten ollut lähtenyt mukaan 136 kilometrin Jättimyllyyn, vaikka muuten kunto ja vauhti osoittivat, että tuollainenkin matka jo taittuisi mukavasti. Kun pääsin pois pyörän päältä, kävin ensimmäisenä kiittämässä peesikavereitani että ottivat minut matkalta mukaan. Toisena jouduinkin heittäytymään nurmikolle piehtaroimaan, kun vatsaan sattui niin maan saakelisti :( Onneksi mahakramppi oli tällä kertaa ohimenevää mallia, ja tovin tuskissani pyöriskeltyäni olo alkoi helpottaa. Pian uskalsin jo käydä hakemassa järjestäjiltä keittolounaanikin. Sitä paitsi viis veisasin kivuista muutenkin, koska olin niiiiiin iloinen ja niiiiiiiin tyytyväinen päivän suoritukseen. Mikä vauhti! Kaiken huipuksi kerrankin tulin maaliin jopa ihan ensimmäisten porukoiden joukossa :) Mahtavaaaaaa!! Mikään ei voi mieltäni pilata :)

Mitsku - parasta mitä Turulla on tamperelaiselle tarjota ;)

ExtremeRun Peurunka, 6.9.2014

Oikeastaan mun ei pitänyt ilmottautua tänä vuonna mihinkään juoksutapahtumiin, kun juoksu on ollut taas terveydellisesti hiukan haasteellista. Mulla oli kuitenkin kolme kaveria lähdössä kokeilemaan ExtremeRunia, ja he olivat varanneet Peurungasta neljän hengen huoneen. Hmm, yksi sänky on kuulemma vallankin vapaana... No jos minä nyt sitten :D Ilmottauduin mukaan viime tingassa, kuitenkin ennakkoon, jotta ehtisin vähän stressaamaan. Kutiaako se kurkku nyt pikkuisen, aivastinko mä eilenkin, paleltaa, ettei olis kuume nousemassa? Niin, tää on mun vakio, jos olen ilmottautunut johonkin etukäteen. Mullahan on yksi Vantaan ExtremeRun jäänyt välistä flunssan takia, kyllä ihminen vähemmästäkin kriisiytyy ;) Naurettavaa, tiedän! Vielä jos olisinkin perusterve ihminen, ja kaikki todella olisi kiinni vain siitä, tuleeko flunssa vai ei. Mutta vielä naurettavampaa tuosta köhäisyjen laskemisesta tekee se, että en ole perusterve, eikä mun olostani siis voi oikeasti ikinä tietää! Jokainen päivä voi olla hyvä, tai aivan täynnä kakkaa, you never know. 

Monta aivastusta ja köhäisyä ehdin saada kasaan, mutta lopulta selvisin kuitenkin terveenä kisapäivään :) Jesh!! Juostiin tyttöjen kanssa neljän hengen porukassa, eli tahti valittiin sen mukaan, että se sopi kaikille. Yksin olisin todennäköisesti viipottanut kovempaa, koska olen vaan niin kilpailuhenkinen. Oli siis tosi hyvä, että oltiin etukäteen päätetty mennä porukassa, tiimityö voittaa kuitenkin kilpailemisen fiiliksessä mennen tullen! Mähän olen ollut ExtremeRunilla aiemminkin, tää oli nyt toinen laatuaan, mutta ensimmäinen Peurungalla. Ja täytyy sanoa: Peurungan reitti oli mielettömän haasteellinen ja hyvä!! Kertakaikkisen huikea setti! Ainoa mitä vähän jäin Vantaalta kaipaamaan oli se joki. Koska MIKÄÄN ei vaan vedä extremeydessä vertoja jäiselle, haisevalle Vantaanjoelle, jossa saan varmuudella paniikkikohtauksen joka kerta :D 

Muuten Peurunka oli mun mielestä jopa haasteellisempi ja parempi kuin Vantaa. Tykkäsin rymytä soramontuilla, kivikoissa ja muissa aidoissa luonnon esteissä. Reitti oli myöskin siinä määrin hidaskulkuinen ja raskas, että järjestäjät olivat päättäneet lyhentää alunperin ilmoitetun kolmen kierroksen lenkin kahdeksi kierrokseksi. Matkaa kertyi nyt siis yhteensä 11,31 km oman Garminin mukaan. Haasteellisin este mulle oli varmaan taas uinti, suosikkina puolestaan täällä olivat totta kai vanhat kunnon Goljatin portaat sekä vaahtoeste, joka oli ovelasti sijoitettu alikulkutunneliin :D Niin ja tosiaan Peurungan maastot olivat mun suosikit jo sinänsä! Maaliviivan ylitimme yhdessä tyttöjen kanssa ajassa 1:54:54. Juoksu meni hyvin, enkä tullut kipeäksi sen jälkeenkään - riemuvoitto! Sitten allasbileisiin ja Elan keikalle :) Huikee reissu, jälleen kerran! ExtremeRun on kyllä niiiiiin mun juttu!

I'm so extreme!! Nykyään on muuten ikävä tätä vanhaa
kunnon kisakampausta. Kasvakaa hiukset kasvakaa!

Tampere puolimaraton, 14.9.2014

Koska ExtremeRunilla meni terveyden puolesta kaikki hyvin ja tiesin että kunto muuten on kohdallaan, alkoi tietysti tehdä mieli puolikkaallekin. Tampere puolimaratonilla olin pari vuotta sitten tehnyt ennätykseni ja samaisella reitillä myös tavannut mieheni. Tapahtuma oli siis helppo valita, ja lähdin matkaan melkoisella fiilistelyasenteella. Itsehän ehdin märehtiä osallistumista viikon verran, mies lähti mukaan kolmen tunnin varotusajalla :D Loistava osoitus siitä, että puolimaratonin pystyy kyllä juoksemaan läpi ilman mitään hulluja reeniohjelmiakin, kunhan vaan peruskunto on kohdallaan ja muutamia juoksukilsojakin tulee sentään viikossa köpötettyä. Pystyn siis pitämään yllä juoksukuntoani myös pyöräilemällä, so good news!! 

Tänne ilmottauduin mukaan vasta paikan päällä, kuten nykyään mielellään toimin, niin jää ylimääräinen stressi terveydestä pois. Jos kisapäivä ei olekaan hyvä päivä, ei tarvitse lähteä. Toki ilmottautuminen paikan päällä on aina vähän kalliimpaa, mutta luulen että enemmän rahaa menisi kuitenkin hukkaan jos osallistumisia jäisi paljon käyttämättä. Sitä paitsi keksisin niille parille kympille monta huonompaakin sijoituskohdetta kuin liikunta! Joten en välitä ja maksan ;) 

Vaikka on jo ihan syksy, saatiin kuitenkin vielä kaunis ja lämmin päivä, capreilla ja t-paidalla mentiin :) Sovittiin, että pidetään suht tasaista 6 min/km tahtia, vaikka menohaluja olisikin. Lopussa voi sitten kiristää, jos olo on vielä hyvä ja virtaakin riittää. Eli ennätystä en edes kuvitellut lähteväni tekemään, ei näillä reenijuoksukilsoilla. Sitä paitsi 6 min/km on mulle kuitenkin varsin hyvä tahti! Juoksu kulki hyvin, fiilisteltiin vanhoja kotikulmia ja lenkkipolkuja, ja juteltiin jatkuvasti :) Nestettä tankattiin jokaisella juomapisteellä, lämmintäkin kun riitti. Matkalla valitettavan moni oli hyytynyt, nähtiin että pari juoksijaa haettiin reitin varrelta jopa ambulansseilla :( Tosi kurjaa! Syö vähän fiilistä, vaikka oma juoksu kulkikin ja olo oli hyvä. 

Arboretumissa, tuolla rakkauden tyyssijassa jossa aikoinaan juoksulenkillä toisiimme törmäsimme, päätettiin että kiristetään vähän tahtia kun kerran varaa on. Sitten alkoikin porukkaa juosta selkä edellä vastaan laumoittain. 18 kilometrin kohdalla ilmoitin, että "nyt en enää juttele", ja kiristettiin tahtia vielä pikkuisen. Huikeella loppukirillä paahdettiin maaliin asti, Laukonsilta vielä lopuksi niin lujaa kuin jaloista irtosi :D Tää oli meidän ensimmäinen yhdessä juostu kisa, joten Laukonsillan loppukiri tuli toiselle meistä hiukan yllätyksenä, vieläkin se sitä jaksaa muistella ;) Mä nappaan aina viimeiset päänahat vielä maalisuoralla :D Parasta on, jos menossa sattuu olemaan mukana joku, joka pistää vielä kampoihinkin :D Tällä kertaa ei sattunut. Ylitettiin maaliviiva mulle varsin kelvolliseen bruttoaikaan 2:07:06. 

Yhteenvetona todettakoon, että juoksukuntoa voi hyvinkin ylläpitää korvaavilla reeneillä, vauhtia sen sijaan vähän heikommin. Kuitenkin olen vallitsevassa tilanteessa tyytyväinen tällaisiin tahteihin, ja siihen että pystyn ylipäätään juoksemaan! Tämäkin reissu meni siis lopulta hyvin, enkä jälkikäteenkään ollut kipeä kuin ihan pikkuisen :) Parasta oli, että mukana oli oma jänötsemppari koko matkan!!

Jänö ja mä, mitskut kaulassa :)

Tampere puolimaratonin jälkeen loppuvuosi meni reenin osalta peruskuvioissa. Marraskuussa menin käteni kanssa jälleen kontrolliin, mistä tuli hiukan huonompia uutisia: kasvain on mahdollisesti uusinut ja kenties uusi operaatio on edessä. Tilanne jäi kuitenkin toistaiseksi seurantaan, ja mielen perukoille kalvamaan. Seuraavaa magneettikuvaa puoli vuotta odotellessa. Vuosi 2014 oli silti onnistunut ja hieno vuosi! Mitskuja kertyi kesän aikana neljä, koettua tuli ensimmäiset pyöräkisat ja ensimmäiset avovesiuintireenit, maasturiin keräsin kilsojan työmatkoilla ihan läpi vuoden. Terveyskin pysyi aikalailla hyvänä, ja pääsin reenailemaan paljon. Juoksua en tosin niin paljon kuin olisin halunnut. Yhteensä reenitunteja kertyi silti 332, mihin sietää olla tyytyväinen :) Ja mikä parasta, GPS-jälkikokoelma karttui jäljillä Tallinnasta, Fijiltä, Kiirunasta, Miamista ja Bahamalta, so exotic :D 

Tässä makupalaksi Miami Beachin jälki :)