AlfaRACEn koettelemuksista on vain kaksi viikkoa. Olen kauhuissani! Yleensä en ilmoittaudu etukäteen tapahtumiin, mutta ExtremeRunissa ei ole jälki-ilmoittautumista (ja tapahtuma on muutenkin hävyttömän kallis!), joten tänne olin sitten tietysti pahaa aavistamatta jo työntänyt pääni. Alfan jälkeen mietin ihan tosissani uskallanko edes lähteä. Päätin kuitenkin, että mitään menetettävää ei oikeastaan ole, ainahan voin keskeyttää jos fiilis menee huonoksi. Extremessä on sekin hyvä puoli, että siellä saa valita juokseeko yhden vai kaksi kierrosta, eikä sitä tarvitse päättää etukäteen, vaan voi valita fiiliksen mukaan juokseeko ekalta kierrokselta maaliin vai uudelle kiekalle. Päätin siis asettaa tavoitteeksi yhden kierroksen hengissä, ja jos fiilis on hyvä, jatkan ilman muuta toiselle!
Alfasta oppineena päätin tällä kertaa pelata varman päälle myös syömisten suhteen. Tuntuu kyllä, etteivät nämä suoliston oikut syömisistäkään ole kiinni, mutta joka tapauksessa ennen AlfaRACEa olin syönyt tortilloja tulisilla mausteilla, mikä nyt ainakin oli VIRHE. Nyt aloin valmistautua kisaan jo hyvissä ajoin ja söin viimeiset kaksi vuorokautta pelkkää makaronia ja jauhelihaa. Ei mitään mausteita tai krumeluureja, vaan ihan rehellistä lastenruokaa :D Töissäkin eväisiini kiinnitettiin huomiota. Kuittasin asian ilmoittamalla että valmistaudun kisaviikonloppuun. Pastapartyt parhaimmillaan, vaikkei tässä millekään maratonille edes olla lähdössä :D Mutta kuka näitä aina jaksaisi selitellä?
Kisapäivänä jännitti niin maan perskuleesti. Ei se, jaksanko juosta, kuinka kylmää Vantaanjoen vesi on tai mitä kaikkea kamalaa ne ovat tällä kertaa juoksijoiden päiden menoksi rakentaneet, vaan vatsa. Fiilis oli silti kisa-aamuna hyvä ja olin ihan täpinöissäni :) Olin varma, että selviän ainakin yhdestä kierroksesta! Seurakseni olin saanut mieheni, kivaa! Miehelle tämä oli ensimmäinen Extreme, mullehan se konkarina taisi olla jo kolmas. Päänvaivaa aiheutti aamun tankkaukset. En uskaltanut syödä ihan niin paljon kuin olisin halunnut ja olisi pitänyt. Matkalla huomasinkin, että energiat alkoivat käydä vähiin, mutta mitään totaaliseinää ei onneksi tullut vastaan. Pienestä mahan kurnimisesta huolimatta jaksoin hyvin juosta maaliin asti.
Noh, itse kisaan! Ennen lähtölaukausta iloinen porukka kerääntyi lähtöportin taakse alkulämmittelyihin. Niitä oli säestämässä Hovimuusikko Ilkka, joka oli tehnyt biisin ihan ExtremeRunia varten. Tässä kohtaa mun oli vaan pakko revetä nauruun ja lähteä kisaan hyvillä fiiliksillä. Kuunnelkaa nyt tää biisi :D :D
"Sydän jo nyt epätahdissa hakkaa,
ei viikkoon oo tullut edes kiinteää kakkaa,
eikai tää vaan oo hirveä virhe,
jos alitan rimani, henkisesti, täysin totaalisesti.
Jos mun kroppa pettää ja luovutan,
liian koville ottaa ExtremeRun,
jos mun kroppa pettää ja keskeytän,
taksilla ensi vuonna vedän tän.
Mä menin lähtöviivalle, menin lähtöviivalle, ilman toiveita suuria."
Kiitos näistä saatesanoista, osu ja uppos :D :D Ja ens vuonna taksilla AlfaRACEen :D
Startattiin siis hyvillä mielin ja lähdettiin esteitä kohti! Ekalla kierroksella osa esteistä ruuhkautui tosi pahasti, ja jouduttiin seisoskelemaan, vähän meinasi jo alkaa hermostuttamaankin. Edellisellä kerralla Vantaalla en paljon esteille jonotellut, mutta silloin kirmasinkin matkaan kärkijoukoista into piukeena, ja kunto oli vähän toisenlainen kuin tänään. Tapahtuman luonne on kuitenkin letkeän leppoisa, eikä oo tarkotus vetää verenmaku suussa. Ja ennen kaikkea yhtäkään estettä ei todellakaan haluttu kiertää! Kamaan, me oltiin tultu tänne ylittämään ne!
 |
| Vaatteet täälä saa hyvin kuraan, mutaan ja likaan :D Ja se Vantaanjoen haju, se ei lähde näistä ehkä ikinä :O |
Pahinta oli tietenkin Vantaanjoki, ei siitä vaan mihinkään pääse! Vesi oli jälleen kerran jäätävää, ja lisäksi päiväkin oli vilpoisan tuulinen. Joki piti ylittää yhdellä kierroksella kahteen kertaan. Ekalla kerralla vedin tietysti paniikkikohtaukset, kuten asiaan kuuluu. Henki ei kulkenut, jalka takertui köyteen ja hoin vaan "apua, apua, apua, mun jalka takertuu tohon köyteen". Keskellä jokea seisoi pintapelastaja, joka vastasi avunpyyntöihini viittaamalla kylmän rauhallisesti vastarannan suuntaan. Okei, sinne oli matkaa ehkä metri :D Toinen kerta joessa ei enää ollutkaan yhtä iso järkytys, mutta ei se kivaa ollut vieläkään. Eikä kolmannella eikä neljännelläkään kerralla ;) Ja silti se on se, mikä tekee tästä Extremestä vaan ihan parasta :D
Esteet oli ihan mahtavia, oli ylittämistä, alittamista, kiipeemistä, ryömimistä, kahlaamista, uimista, mutaa, sähköä, vaahtoa, jäistä vettä, autonromuja, heinäpaaleja jne. Kierrettiin tohkeissamme eka kierros, ja koska mun vatsassa tuntui ihan normaalilta, jatkettiin tietty toiselle kiekalle :) Toinenkin kierros meni hyvin, ja paljon nopeammin kuin ensimmäinen, kun mihinkään ei ollut enää jonoja. Sen verran mulla alkoi tokalla kierroksella energiavaje painaa, että päätin kävellä jyrkät ylämäet. Tosin ei niitä sen kovempaa olisi juoksemallakaan tainnut päästä, joten tuskin mitään menetettiin. Silti ohuesti harmitti, koska viime kerralla olin juossut koko reitin molemmilla kierroksilla! Itselleen häviäminen on ihan syvältä :/ Nyt en kuitenkaan halunnut viedä itseäni ihan äärirajoille asti, koska tiedän mahan reagoivan siihen, ja mieluummin halusin hyvävointisena maaliin. Mieshän tästä vähän kärsi, kun se olisi jaksanut mitä vaan. Se oli muutenkin nopeampi kaikilla esteillä, ja ois vipeltänyt radan läpi itsekseen tosi vauhdilla. Mutta oli tosi kiva fiilis taittaa matkaa yhdessä, ja varsinkin juosta maaliin yhdessä :) Rakkautta on hidastella vaimonsa takia :)
Maaliin päästiin, tietty hillittömällä loppukirillä ;) Saatiin mitskut kaulaan, ja mulla oli niiiiiiin superhyvä fiilis!!!!! Ensinnäkin tapatuma oli kiva, kuten Extremet aina, ja toisekseen, Alfan jälkeen tää oli mulle tosi iso henkinen voitto. Ehkä mun juoksut ei sittenkään oo lopullisesti juostu? Jatkossa ainakin tiedän, että makaroni ja jauheliha toimii valmistautumisruokana :D Onneksi siis oltiin ilmottauduttu etukäteen, muuten oisin varmasti jättänyt tämän väliin, ja jäänyt paitsi niin hauskuudesta kuin voittajafiiliksestäkin. Oloja ei jälkikäteenkään pahemmin tullut. Pientä vääntöä ja kipristelyä nyt totta kai, mutta niillä selvittiin. Mun henkilökohtaisella tuloslistalla on aina vain kaksi nimeä: IBD ja mä. Tällä kertaa ykköspallille nousin mä, ha!!! Kroppa ei pettäny eikä tarvii tulla ens vuonna taksilla ;) ExtremeRun on niiiiiiiin mahti :D :D :D
 |
| Mitskut kaulassa, ja niiiiiiiiiin sairaan ilosina :D Yks parhaista juoksuista, henkisesti. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti