Raskasta reeniä

Heip! Syksyllä aloittamani liikuntalääketieteen opinnot Jyväskylässä veivät niin paljon aikaa, että juuri muuta ei ehtinyt oppimistehtävien lisäksi kirjoittelemaan. Eilen mulla alkoi kuitenkin virallisesti äitiysloma, joten nyt on aikaa ;) Oon suunnitellut jo pitkään kirjoittavani raskausaikani liikkumisista. Raskaus ehti jo loppusuoralle ennen kuin pääsin tuumasta toimeen, mutta pistetään nyt asiaa tuutin täydeltä.

Tulin raskaaksi kesäkuun alussa. Uutinen oli erittäin tervetullut ja toivottu, mutta otin asian suhteen rennosti, enkä pissinyt hysteerisenä ovulaatio- ja raskaustesteihin päivittäin. Niinpä en ollut ensimmäisinä viikkoina raskaudestani ollenkaan tietoinen. Reenailin muuten ihan normaalisti, mutta perussetin lisäksi juhannuksena tuli suoritettua the ultimate pyöräily Ratareidessä. Vointi oli ensimmäiset viikot ihan normaali enkä huomannut mitään erityistä. Vain Ratareidessä huomasin olevani ihan ultimaattisen väsynyt, käsittämättömän väsynyt. Ajo sujui kyllä, mutta uni tuli silmään välittömästi kun pyörän pysäytti, edes pesulle ei jaksanut. Tää oli kuitenkin mun pisin ajoni ikinä muutenkin, ja mulla oli vastikään todettu kilpirauhasen vajaatoiminta mikä niin ikään aiheuttaa ultimaattista väsymystä, niin enpä tuohonkaan kiinnittänyt huomiota sen kummemmin. Ajattelin että ultimaattisen suorituksen jälkeen on normaalia olla ultimaattisen väsynyt. Jälkikäteen ajateltuna raskaudella oli varmasti iso osansa asiaan, vaikka tuolloin olikin vasta raskausviikot 4+0 ja 4+1. Jälkikäteen myös hiukan pelästyin, että hui, kuka hullu nyt tekee tuollaisia suoritteita raskaana!! Keskenmenoa ei kuitenkaan tullut eikä pienelle elämän alulle aiheutunut muutakaan haittaa, joten miksipä ei kun kerran oma vointini sen salli? 

Ratareidessä paahdetaan menemään, kaksi isoa ja kaksi pikkureittä :) (rv 4+0)

Heinäkuun alussa lähdettiin reissuun Etelä-Amerikkaan. Sieltä oli tietysti kerättävä GPS-jälkiä, joten juoksulenkkejä tuli tehtyä eri kaupungeissa, ja hotellin kuntosaliakin käytiin testaamassa. Tässä kohtaa reenit tuli tehtyä vielä ihan normitehoilla ja -meiningeillä. Reissussa hurahti raskausviikot 5+4 - 7+2. Toki reissussa otetaan aina vähän rennommin, nautitaan uusista maisemista ja säästellään voimia vielä nähtävyyksien kiertelyynkin, eli ihan kaikkea ei tule näillä reissulenkeillä lihaksista ja keuhkoista otettua irti. Kuitenkaan mistään lönköttelystä ei voi mun osalta puhua, vaan tahdin on oltava mulle ihan kohtuullinen, jotta mieskin saisi yhteislenkillä edes hien pintaan. Reissussa jämäpätkä mahassani alkoi ilmoitella tulostaan kammottavan pahoinvoinnin muodossa :/ Koska mun mielestä kuitenkin liikunta ja raitis ilma on ratkaisu kaikkeen, pahoinvointi ei reissussa eikä myöhemminkään vaikuttanut reenailuihini millään tavalla. Ja itseasiassa kyllä, kun sitä vaan lähti liikkumaan, niin yleensä se paransi oloa :) Tiedä sitten onko tämä täysin henkistä... Mutta kannattaa sitä muidenkin ainakin kokeilla!

GPS-jälkeä Rio de Janeirosta, pahoinvointi ei haittaa menoa :) (rv 6+5)

Reissun jälkeen mulla oli varhaisultra rv 8+3 ja siitä viikon päästä ensimmäinen neuvolakäynti. Näin ultrakuvassa pikkuisen mytyn, jonka sydän löi. Hämmentävää, jännittävää! Mulle on näitä terveysongelmia kauhalla annettu, vaikka lusikalla oon koittanu ottaa. Siksi en ollut elätellyt liikoja raskaustoiveita. Oikeastaan sen piti olla aika epätodennäköistä, jopa mahdotonta vallitsevassa tilanteessa viime keväänä. Nyt kun raskaus oli kuitenkin käynyt toteen ja jämäpätkän sykkeenkin olin päässyt ihan omin silmin toteamaan, olo tuntui ihan erityisen onnekkaalta!!! Asia alkoi konkretisoitua, lainasin kirjastosta raskausajan liikuntaa käsitteleviä kirjoja ja sain neuvolasta kasan ohjevihkosia. Linja oli yhtenevä: raskaana ollessa saa liikkua oman fiiliksen mukaan ja jatkaa harrastuksiaan. Syke on kuitenkin hyvä pitää alle 150. No johan ponppasi!! Mulle, joka voi todistettavasti juosta puolimaratonin keskisykkeellä 183, tuollaiset sykkeet kuulostaa käsittämättömän alhaisilta :O Vaan mitäpä en jämäpätkämme eteen tekisi, joten tässä kohtaa joustin reeneistä sen verran, että vaihdoin virallisesti juoksun hölkäksi. Viimeisen lenkin juoksu-tittelillä tein rv 8+0. Tämän jälkeen hölköttelin lenkkejä rennosti, juuri ja juuri sain keskisykkeen pidettyä alle tuon 150. Ylämäet oli kuitenkin pakko kävellä, jotta kykeni tuon rajan alittamaan. 

Syke pidettävä alle 150, mökkitie on
ajettava hitaasti :) (rv 8+6)

Liikkeellä olevat legendat raskaudesta ja sen kamaluudesta eivät pidä paikkaansa. Ei ole mitään syytä lopettaa painavien esineiden nostelua, pelätä nivelten sijoiltaan menoja, ryhtyä ahtamaan itseensä hullun lailla epäterveellistä ruokaa jne. Toki pitää kuunnella oman elimistön ja vauvan viestejä tarkoin, ja reagoida tilanteeseen välittömästi, jos jokin ei tunnu hyvältä. Mutta ei tarvitse tai kannata upota mihinkään raskaushimohormonihömppään, minkä mukaan sinulla on nyt ainoa hetki nauttia itsestäsi, elämästäsi ja vartalostasi, joten käperry kuoreesi, makaa sohvalla ja haali vartaloosi useita kymmeniä kiloja ihraa. Kun on liikkunut koko elämänsä kuten minäkin, tekniikat ja ruokavalio on kyllä hallussa, ja liikuntaa voi jatkaa turvallisin mielin, syödä voi muutamia rajoituksia lukuun ottamatta kuten ennenkin. Parhaiten minä ja vauva nautimme yhteisestä matkastamme kun olemme mahdollisimman terveitä, hyväkuntoisia ja hyvinvoivia niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Mulla liikunta hoitaa erittäin vahvasti myös tuota psyykkistä puolta.

Raskaanakin saa halutessaan syödä ihan inhimillisesti.

Siispä jatkoin liikkumista aktiivisesti, vain tehoja hiukan löysäillen, koska normaalisti olen sellainen veren maku suussa menijä. Uimassa kävin alkuraskaudesta jonkin verran, mutta koska mitään triathlonsuunnitelmia ei tälle kesälle voinut tehdä, uiminen tuppasi jäämään kuin itsestään pois kuvioista. Se nyt vaan on laji, mitä ei huvin vuoksi kukaan harrasta ;) Maantiepyöräkausi oli parhaimmillaan, joten sillä tuli poljettua ahkerasti. Kausi loppui säiden puolesta niin, että viimeisen kerran olin SUPin selässä rv 14+6. Maasturin selässä toki jatkoin vielä, elokuussa ihan normaalisti työmatkatkin polkien, kunnes syyskuun alusta siirryin opintovapaalle. Jotain pientä vaivaahan raskausaikana on varmaan koko ajan, mutta jos ei niitä liikoja jää kuuntelemaan ja jokaista lonkan kolotusta suremaan, eivätpä ne paljon menoa häiritse. Siispä hölkkäilin, pyöräilin ja saleilin ihan iloisesti raskauden puoliväliin saakka :)

Maastoilemaan lähdössä. Rv 12+5,
ei vieläkään mitään havaittavissa ;)

Maantielle lähdössä. Rv 11+0,
kukan ei arvaa vielä mitään ;)

Viimeisen hölkkälenkin tein rv 18+6, minkä jälkeen vaihdoin kävelyyn. Lenkillä tuli sellainen olo, että tää ei nyt tuntunut enää hyvältä, vaikken osannut selittää miksi. Myöhemmin vasta oivalsin, että inhat tunteet ja tolkuton pissahätä jatkuvasti koko lenkin ajan olivat olleet supistuksia. Onneksi tajusin rauhoittaa menoa, vaikken noita heti supistuksiksi ymmärtänytkään. Maantiepyöräilyn ja hölkän korvikkeeksi kävin kerran kokeilemassa spinningiä (rv 19+3), mutta koska en saanut pyörää säädettyä sellaiseen asentoon, että sekä vauvalla että minulla olisi ollut oikeasti hyvä meininki, tämä kokeilu jäi yhteen kertaan. Kyllähän tuota mummopyöräasennossa olisi pystynyt polkemaan, mutta henkisesti mä en oikein saa sellaisesta tunnista mitään irti. Mulle spinning on aina ollut kunnon tykitystä, muuten fiilis jää laimeaksi. Puolen välin ylitettyäni alkoi supisteluja tulla myös maastopyörän ajoasennossa, ja jätin senkin pois kuvioista. Vikan kerran olin maasturin satulassa rv 20+2. Tämän jälkeen edettiin loppuraskaus pääasiassa salin ja kävelyn voimin. Molempia tuli harrastettua kolmisen kertaaa viikossa.

Lisälyöntisyys lisääntyi hurjasti raskauden aikana. Remeleiden kanssa
lenkille rv 18+6. Onneksi mitään hälyyttävää ei löytynyt. 

Parasta raskauden aikana oli salilla reenailu. Sitä kun on helppo soveltaa tilanteen mukaan loputtomasti! Salilla tein heti periaatepäätöksen, että en nostele yli 20 kg. Esimerkiksi suurilla painoilla kyykkäämiseen liittyy kuitenkin ihan selkeitä todellisia riskejä kohdun joutuessa suuren paineen alaiseksi. Normaalisti kyykkypainoni ovat liikuskelleet jossain 40 ja 60 kg välillä, tällaisista päätin luopua heti. Käytin tuota 20 kg painorajoitusta kyllä muihinkin liikkeisiin, mutta taisinpa siitä hiukan lipsuakin joidenkin liikkeiden kohdalla. Yksi tällainen oli penkkipunnerrus, joka nyt vaan tuntui aivan pelleilyltä pelkällä tangolla. Salilla käymistä jatkoin 2-3 kertaa viikossa jatkuvasti. Ainiin, tietysti suorien vatsalihasten tekemisestä luovuin välittömästi. Vatsallaan tehtävistä liikkeistä luovuin myös aika alkuvaiheessa, kun asento alkoi ahdistaa henkisesti. Tuli sellainen olo, etten halua röhnöttää koko ruhollani mini-ihmisen päällä, vaikka kaiketi se olisi ihan turvallista vielä ollutkin. Vasta raskauden puolen välin jälkeen maha alkoi pikku hiljaa tulla esiin ja kohtu painaa niin että se häiritsi joissakin liikkeissä. Vatsan kasvaessa jätin pikku hiljaa tuntuman mukaan pois selällään tehtävät liikkeet ja pienentelin painoja fiilistä kuunnellen. Salilla kävinkin niin pitkään kunnes liikunta minulta lääkärin toimesta kokonaan kiellettiin. Viimeisen kerran olin salilla rv 31+5, jo melkoista junppapalloa paidan alla mukana kantaen ;)

Rv 19+1, aiemmin huolella vaalimastani
six packista on jäljellä enää hiven. 

Rv 31+1, ja tähän on tultu :P 

Mulle suurin haaste raskauden aikana ovat olleet ihan jatkuvat supistelut, jotka pakottivat himmaamaan tahtia. Ne alkoivat tosissaan siellä raskauden puolivälin tienoilla, ja ovat jatkuneet siitä hyvin runsaina raskauden loppusuoralle asti, missä nyt mennään. Supistelut ovat olleet pääosin kivuttomia, raskauden edetessä tosin yhä enemmän kivuliaitakin joukossa. Normaalisti harjoitussupistuksia on kai muutama päivässä, mutta mulla näitä on tullut kymmeniä joka ikinen päivä, joskus ehkä jopa satoja. Synnytykanavan, kohdunsuun ja jämäpätkän tilannetta tarkastettiin muutamaan ylimääräiseen otteeseen, mutta kaikki näytti hyvältä enkä saanut mitään toiminnanrajoituksia. Mitään syytä näille ei olla löydetty. On vaan todettu, että mun kohtu on jostain syystä tosi herkkä supistelemaan ja tilanteen kanssa pitää vain elää. Moneen kertaan on kiinnitetty huomiota myös siihen, että olen hoikka, mun vatsalihakset ja vatsanpeitteet on tiukat ja vauva pitää majaansa melko alhaalla lantiossani. Kaikki nämä vaikuttavat kuulemma siihen, että tunnen supistukset erityisen hyvin. Joulukuun alusta tilanne supistusten suhteen vähän rauhoittui, ja nautin muutaman viikon täysillä! 

Vuoden vaihteessa supistelut kuitenkin alkoivat taas erittäin runsaslukuisina, ja mulle tuli olo, että kaikki ei ole nyt fine. Rv 32+3 hakeuduin neuvolalääkärille joka lähetti mut välittömästi TAYSiin. Siellä en kerinnytkään kissaa sanoa, kun mulle jo iskettiin kortisonipiikkiä kankkuun vauvan keuhkoja kypsyttämään ja toista piikkiä olkapäähän supistuksia estämään. Mut laitettiin osastolle vuodelepoon. En saanut edes osastolle kävellä, vaan mut vietiin pyörätuolilla :O Mitä ihmettä nyt oikeesti?!!! Osastolla mun piti maata, ja oli lupa käydä vain vessassa. Lupa suihkussa käymiseen piti anoa lääkäriltä erikseen. Kun olin pötkötellyt osastolla reilut pari vuorokautta ja kortisonit olivat ehtineet vaikuttaa, mut siirrettiin vuodelepoon kotiin. Siellä päti samat säännöt: sain ainoastaan maata ja käydä vessassa, suihkuun alakertaan sain könytä joka toinen päivä. Edes istua ei saanut. Jos synnytys osoittaisi käynnistymisen merkkejä, sairaalaan kehotettiin lähtemään ihan haipakkaasti ambulanssikyydillä. Että hui, läheltä taisi pitää, mutta onneksi tästä erästä selvittiin silti säikähdyksellä!

Kotikuntosalillakin tangot toimii enää pyykkitelineinä :/

Viimeisen kävelylenkkini tein rv 32+2, päivää ennen sairaalaan joutumista. Tämän raskauden liikunnat taisivatkin sitten tyssätä siihen, mutta onneksi ei tyssännyt vielä koko raskaus. Nyt eletään rv 35+1. Eilen juhlistin äitiysloman virallista alkamista ja 35 raskausviikon täyttymistä. Nyt jämäpätkä on periaatteessa siinä määrin kypsä syntymään, että synnytystä ei enää yritetä estellä jos se käynnistyy. Rauhallisesti saan silti ottaa vielä pari viikkoa, lapsi on virallisesti täysiaikainen vasta 37 viikon täytyttyä. Ja kukapa sitä nyt tieten tahtoen haluaisi keskosen synnyttää, en minä ainakaan. Nyt saan kuitenkin jo hiukan liikuskella kotosalla: käydä itse tekemässä ruokani keittiössä, haukata muutaman minuutin happea kotipihalla, kipusinpa tänään yläkertaankin kurkistamaan remontin edistymistä :)

Värityskirja on täyttynyt viime viikkoina...
Vielä on kuvia pariksi viikoksi, onneksi ;)

Mulle tää makaaminen on ollut hillitön haaste!! Ehdottomasti suurempi challenge kuin mikään urheilusuoritus vielä tähän mennessä. Lihakset, luut, nivelet, kaikki huutavat liikkeelle pääsyä, aivoista ja sydämestä nyt puhumattakaan. Maatessa tulee myös paljon enemmän kolotuksia ja raskausvaivoja, kuten myös makean himoa. Olen siis ollut oikeassa: liikunta auttaa kaikkeen. Se auttaa raskaanakin kaikin puolin pitämään elämän kontrollissa, voinnin hyvänä, elämäntavat terveellisinä. Nyt on kuitenkin päällä erikoistilanne, johon kerrankin ei liikunta auta :/ Tietenkään en ole nytkään mättänyt herkkuja kitaani aamusta iltaan, eihän siitä lopulta tulisi kuin paska fiilis kuitenkaan. Itsekuri, sekin on näet keksitty. Köllöttely ottaa koville. Toisaalta, mun lähes 33 vuotta jatkuvasti liikutetut lihakseni saattavat tästä jopa kiittää ;) Innolla odotan jo kuitenkin pienimmän ulkomaailmaan saapumista, salista ja lenkeistä kovasti haaveillen!! Pääsenpähän minäkin kerrankin ottamaan kesäksi kuntoon -haasteen, tähän asti kesäkunto on kulkenyt mukana ympäri vuoden, eikä siitä ole ollut haasteeksi ;) Onneksi ipana mahassani reenailee aktiivisesti minunkin puolestani :) Selvästi villi ja sporttinen jälkeläinen tulossa :)