After the show

Parin kuukauden lähes täydellisen vuodelevon jälkeen ihana pieni tyttäreni syntyi viimein kaksi päivää ennen laskettua aikaa. Reissu oli RANKKA. Ei mennyt kuin oppikirjoissa. Tuli paljon tikkejä, menetin paljon verta, olin tosi tosi tosi kipeä. Ensimmäiset pari vuorokautta olin niin heikkona, etten pysynyt lainkaan tolpillani. Makailu siis jatkui. Hiljalleen sitten jalat alkoivat taas kantaa, vaikka olo olikin varsin heiveröinen vielä pitkään. Viikon sairaalassaolon jälkeen päästiin kotiutumaan, mutta kunto oli vielä siinä määrin kehno, että istua ei tarvinnut, ylä- tai alakertaan ei ollut mitään asiaa, kyljen kääntäminenkin oli tuskallista. Makailu siis vieläkin jatkukoon, mutta nyt tästä on suunta vain takaisin kuntoon :) Tältä pohjalta aloitin kunnon jälleenrakentamisen 4,5 kuukautta sitten. 

Pari viikkoa synnytyksen jälkeen, kun vauva sai luvan ulkoilla pakkaskelillä, aloitin kävelylenkit vaunujen kanssa. Käveltyä tulikin ensimmäisten viikkojen aikana PALJON. Taidettiin tallustella joka ikinen päivä, puolesta tunnista pariin tuntiin. Kävelykään ei aluksi tuntunut maailman parhaalta, mutta suunta oli koko ajan parempaan päin. Joka tapauksessa kävellessä sai nauttia hetken hiljaisuudesta, kun vauva oli ensimmäisinä viikkoina melko itkuinen. Siispä köpöttelemään lähdin, vaikka välillä se tuntuikin nimenomaan köpöttämiseltä kävelemisen sijaan. Onneksi ensimmäisten muutamien viikkojen jälkeen opittiin käyttämään vauvaamme, ja hänestä kuoriutuikin varsinainen kikatteleva hymytyttö, vailla huolen häivää. Sittemmin emme juuri itkuja ole joutuneet kuuntelemaan, pientä tyytymättömyysmäkätystä vain jos jokin on vialla. Tämä jos joku on luonut hyvän pohjan myös monipuoliselle liikkumiselle, kun on saanut itsekin kunnolla myös levättyä :) 

Juoksemista kävin kokeilemassa ensimmäistä kertaa seitsemän viikkoa synnytyksen jälkeen. Tai no, ehkä sitä voisi kutsua ennemminkin hölkäksi. Ei todellakaan tuntunut kevyeltä, mutta jaksoin tavoittelemani lenkuran kuitenkin. Puolisen tuntia siihen meni. Fiilis oli lenkin jälkeen suorastaan juhlallinen :D Valitettavasti juoksu kuitenkin aiheutti silloin ja aiheuttaa edelleen jälkitiloina merkillisiä lantion seudun kiputiloja :/ Epäilen, että luuliitokset ovat edelleen koetuksella, ja toki imetyskin pitää nivelsiteet löyhällä. Tarkalleen en osaa tuota kipuilua paikantaa enkä tiedä mistä se johtuu, mutta yhtä kaikki se estää juoksuharrastuksen tällä hetkellä. Itse lenkki tuntuu aina kohtuu hyvältä, mutta lenkin jälkeen kipuilen. Sittemmin olen käynyt kokeilemassa tuollaisia puolen tunnin hölkkiä silloin tällöin, ehkäpä se jossain vaiheessa lähtee taas skulaamaan. Juoksuhimot olisivat hirmuiset, mutta elimistöään on kuunneltava. 

Vauvan kanssa liikkumaan halajavalle voin lämpimästi suositella Thule Chariot Cougar -urheilukärryä.
Lenkkikaveri kulkee näppärästi mukana niin juoksu- kuin pyörälenkeilläkin :)

Niin ikään lihaskuntoa lähdin varovaisesti testailemaan seitsemän viikkoa synnytyksen jälkeen. Meillä on alakerrassa pikkuinen kotisali, jossa on sen verran painoja ja systeemejä, että niiden kanssa saa koostettua ihan hyvän ja monipuolisen reenin. Eihän se nyt tällaiselle tuttua ja turvallista hienhajua ja painojen sekä tankojen kilinää rakastavalle salihirmulle ole sama asia kuin oikea sali, mutta tässä elämäntilanteessa ajoi hyvin asiansa. En voinut vielä olla kovin kauaa erossa vauvasta, sillä olin yksin vastuussa hänen ruokahuollostaan, niin kotisalilla aikaa ei mennyt siirtymisiin vaan koko oman ajan sai tehokkaasti käytettyä itse reeniin. En keksisi mitään parempaa tapaa käyttää omaa aikaani :) Lihaskuntoreeni tuntui alusta asti tosi hyvältä, eikä aiheuttanut mitään kipuiluja tai jälkitiloja. Aloittelin tosi varovaisesti ilman painoja tai ihan pikkuisilla painoilla, kuormia pikku hiljaa fiiliksen mukaan lisäillen. Vatsoja en tietenkään heti aluksi lähtenyt vääntämään, niitä uskalsin alkaa tekemään vasta jälkitarkastuksen jälkeen, silloinkin aluksi vain vinoja ja todella TODELLA varovaisesti. Kolmisen kuukautta synnytyksen jälkeen tunnustelin fyssarin neuvojen mukaan vatsalihasten erkauman, ja totesin sen olevan palautunut todella hyvin. Siispä vatsojen vääntäminenkin voi tosissaan alkaa ;) Omasalilla tuli aluksi käytyä kerran pari viikossa seuraavat viikot. Kun ipana täytti neljä kuukautta, palasin ihan oikealle salille tasan puolen vuoden tauon jälkeen. Se tuntui NIIIIIIIN HIENOLTA :) Ja sain itseni NIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIN K I P E Ä K S I :O Kyykkyreenillähän sekin ura taas piti aloittaa, sai kyllä tuta seuraavan viikon tehneensä ;) Nyt, 4,5 kuukauden kuluttua synnytyksestä, salilla tulee käytyä kolmisen kertaa viikossa. Edelleen melko pienillä painoilla puuhastelen, mutta jatkuvasti fiiliksen mukaan kuormia hiukan suurentelen. Toki kaikki on suhteellista, ei mun treeni nyt mitään pelleilyä ole, mutta entiseen verrattuna painot tuntuvat kovin pieniltä - ja painavilta :'D

Salilla viimeinkin!! Good to be back.

Synnytyksen jälkeen laitoin sairaalasta viestin siskolle, että hän saa maantiepyöräni (ja samantien myös maastopyöräni ja moottoripyöräni), koska MÄ EN ISTU ENÄÄ KOSKAAN. Ja jos istunkin, en ainakaan satulassa. No, toisin tietenkin kävi :D :D Ensimmäistä kertaa istahdin maasturin satulaan, kun synnytyksestä oli kulunut 10 viikkoa. Siitä oli muuten aikaa, kun olin viimeksi satulassa istunut! Joten eihän se nyt hyvältä tuntunut tietenkään :O Mutta 53 minuuttia siinä kuitenkin vierähti taas kuin huomaamatta!! Seuraavilla kerroilla uskaltauduin jo vetojuhdaksikin, ja otin vauvan mukaan pyöräilemään peräkärryssä. Maantiepyörän satulaan uskaltauduin kun ipana oli kolmisen kuukautta. Tässä vaiheessa olin jo muutaman kerran maasturilla ajellut, joten tuntumaa oli jo haettu, ja maantiepyörällä pääsi suoraan heittämään 1,5 tunnin lenkin. Kun pirpana oli 3,5 kuukautta vanha, osallistui hän kanssamme ekaan pyöräilytapahtumaansa. Koko perheeen voimin käytiin polkaisemassa Pirkan pyöräilyssä Pirkan Pyhä, eli 40 kilometrin lenkki. Oltiin maastopyörillä, mies veti vauvaa kärrissä. Tästä tuli niiiiiin hyvä mieli :) :) :) No mitskuista tulee aina :D Maalissa saatiin kukin omamme, ipana mukaan lukien. Kun tytär täytti 4 kuukautta, osallistuttiin koko perheen voimin jo seuraavaan pyöräilytapahtumaan. Tällä kertaa vuorossa oli Ratareisi, 24 tunnin pyöräily Alastaron moottoriradalla. Siellä vuorotellen miehen kanssa vietettiin vauvan kanssa aikaa varikolla sillä välin kun toinen oli radalla, ja päiväuniaikoihin oltiin radalla koko perhe. Enimmäkseen mies veti vauvaa, mutta itsekin ajelin osan matkaa maasturilla kärriä vetäen. Sain tuosta vaan kasaan huimat 46 kierrosta eli noin 120 km!!!! Enpä olisi uskonut kaiken tämän jälkeen, mutta jostain sitä vanhaa kuntopohjaa vielä näköjään löytyy :) Todella, todella ilahduttavaa!

Pienen eka mitsku <3

Ratareisi - meiän tiimi maalissa :)

Näin. Tätä kirjoittaessa pirpana on 4,5 kuukautta vanha. Hän on varsin eläväinen, viuhtoo ja seuhtoo menemään kuin vanhempansa ;) Edelleen vastaan  yksin kersan ruokahuollosta, joten olen hänessä vieläkin melko kiinni. En kuitenkaan niin jumissa, ettenkö pääsisi piipahtamaan salille tai lenkille ihan päivittäin. Mitään reeniohjelmaa en ole kursinut kasaan, vaan liikun aina kun vauvan kanssa siunaantuu sopiva väli, ja kunkin päivän lajin sekä keston valitsen sään, kellonajan, fiiliksen ja muiden olosuhteiden mukaan. Pääosin tulee käytyä salilla, pyöräilemässä ja kävelemässä vaunulenkeillä. Olen asettanut tavoitteeksi saada liikuntaa kuusi tuntia viikossa, useimmilla viikoilla ylitän tavoitteen kevyesti :) Niin ja mitä tulee raskauskiloihin, niitä ei ole. Paino nousi raskauden aikana yhteensä 13 kg, mikä kyllä heikompaa hirvitti :O Kuitenkin viiden viikon kuluttua synnytyksestä olin palannut synnytystä edeltävään normaalipainooni, ja siinä olen osapuilleen pysynyt. Toki lihasta on vähemmän ja rasvaa enemmän kuin ennen raskautta, but I'm workin' on it ;) Mitään dieettejä en ole harrastanut koskaan, en nytkään. Ihan tavallista kuntoliikuntaa ja terveellistä safkaa. Syömisestä ei parane imetysaikana tinkiä tuumaakaan, kun suuren suuni lisäksi ruokittavana on toinen pienempi. Mennyt raskaus ja synnytys todellakin tuntuivat kunnossa ja ulkomuodossa, ja edelleen tietää kyllä venyneensä ja paukkuneensa, mutta olen silti varsin positiivisesti yllättynyt niin kunnostani kuin ulkomuodostanikin. Pahempaa pelkäsin, kuten tapoihini kuuluu ;) Innolla odotan, että juoksukin lähtisi taas sujumaan, ja että saisin itseni jollain taivahan keinolla motivoitua taas uimaankin. No, kaikki aikanaan. Valitettavasti vaan uusi sairaalareissu ja uusia haasteita on luvassa :( Mutta selätän nekin. Never, ever give up!!

Loppuun vielä sarjassamme "tältä nainen näyttää oikeasti synnytyksen jälkeen" -kapinakuva.
Ihan kuin jokainen ei näyttäisi erilaiselta. Ylemmät kuvat muutama päivä ennen synnytystä,
alemmat 3,5 kk synnytyksen jälkeen. Kyllä ne sieltä taas alkaaa löytymään :)